Elämälle
Keinoja vaalia elämän iloja, menestystä ja suuria odotuksia. Huolehtia murheista, kaipauksesta ja suruista. Ymmärtää rakkautta ja kiintymystä. Kunnioittaa syntymää, menetyksen hetkiä, ja kaikkea siinä välissä. Löytää oikeat kysymykset.

Työntekoa paremmalle tulevaisuudelle
Keinoja kuunnella ja ymmärtää elämiä ympärillämme. Nähdä piilotettu, elävä maailma aineistoissa, sen riveissä ja kolumneissa, testituloksissa, joista syntyy tunteita, päätöksiä, ihmisyyttä. Käyttää tieteen työkaluja, luoda tietoa ja parempia vastauksia.

Meillä on etuoikeus työskennellä paremman elämän saavuttamiseksi. Yhdessä.
Uskomme, että eläinten terveyttä ja hyvinvointia voi merkittävästi parantaa uusien digitaalisten palvelujen kautta. Painopisteemme ovat tutkimus ja eläinten hyvinvointiin liittyvät palvelut. Tavoitteenamme on helpottaa tutkimukseen osallistumista, parantaa vuorovaikutusta tutkijoiden ja eläinten omistajien kesken sekä lisätä tutkimuksen läpinäkyvyyttä.

Petsofi on professori Hannes Lohen ja epidemiologi-eläinlääkäri Lauran Laakson vuonna 2016 perustama palvelu, jonne eläintenomistajat, eläinlääkärit, muut palveluntuottajat ja tieteellinen tutkimus voivat kokoontua yhteen parantaakseen tieteen avulla sekä eläinten että ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Petsofin palveluun rekisteröityminen ja palvelun käyttäminen ovat ilmaisia. Kaikki tiedot säilytetään erittäin tietoturvallisessa tietokannassa, jonne on hyvin rajattu pääsy. Voit tarkastella vain omia tietojasi, eivätkä muut palvelun käyttäjät näe niitä. Petsofin ainutlaatuinen konsepti ja palvelu tuo yhteen eri lemmikkien omistajat, eläinlääkärit ja tutkijat eläinten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi.